Georgia

Lapsuuteni kesät kuluivat purjeveneessä ja talvet laskettelurinteessä. Suurperheen liikuttelu muulla kuin mäntä- ja sisämoottorilla oli kallista ja on sitä edelleen. Sain itse ensikosketuksen Suomen rajojen ulkopuolelle vasta aikuisiällä, mutta lapsemme ovat saaneet tuntumaa kulttuurien kirjoon ulkomaillemuuton myötä.

Olen matkustanut eri maihin ilman perhettä, mutta en vain säästääkseni rahaa. Vaikka haluan tarjota lähimmilleni elämyksiä, haluan niitä myös itselleni. Matka ilman perheen määrittämää aikataulua, lasten ikään liittyviä rajoitteita ja toisten viihtymiseen keskittymistä mahdollistaa aivan toisenlaisen elämyksen. Siksi suustani kuului TAHDON ennen kuin ystäväni ehti saada kysymystään loppuun. Lähden mukaan Georgiaan.

Lokakuu on monella tapaa paras aika matkustaa Georgiaan. Sää on ihanan syksyinen ja puista putoilevat lehdet saivat meidät hihkumaan onnesta. Pääkaupunki Tbilisi näyttäytyy turistille rähjäisenä ja vanhana kaupunkina modernein vivahtein. Osa kiertäisi romahduspisteessä olevat korttelit kaukaa, mutta me ahmimme niitä kilometreittäin. Kaupungin rähjäisyys ja eri vuosikymmeniä sekoittava arkkitehtuuri selittyy Georgian historiaa lukemalla: kaupunki on vallattu useaan kertaan niin arabien, mongolien kuin venäläisten toimesta. Maan historia on kokonaisuudessaan hyvin vivahteikas.

Kaupungin vanhimman asutuksen kerrotaan syntyneen rikkipitoisten lähteiden alueelle Abanotubaniin, jossa sijaitsevat nykyisinkin kaupungin vanhimmat kylpylät. Kylpylöiden erikoisuus piilee hoitavassa rikkipitoisessa vedessä: vaikka haju on yhtä tyrmäävä kuin Islannin kuumavesialtaissa, veden kerrotaan parantavat taudin kuin taudin. Sanotaan, että muinoin kaupunkiin saapuneet kauppiaat käytettiin kylpylässä desinfioitumassa kulkutautien varalta.

Olimme varanneet kylpylävierailun jo etukäteen ja hyvä niin, sillä usea turisti käännytettiin ovelta kylpylän ollessa siltä päivältä täyteen buukattu. Saimme käyttöömme yksityistilan ja tilasimme myös perinteisen hieronnan sekä tietty viiniä. En juuri pidä ventovieraiden kosketuksesta ja meinasin kieltäytyä ”scrub masterin” käsittelystä. Päätin kuitenkin jälleen sanoa tahdon, ja eipä aikaakaan, kun paikalle saapui kaksi rotevaa naista ämpäreineen. Häveliäästä pyyhkeen siirtelystä ei ollut tietoakaan ja tulikuumaa vettä heiteltiin päälle eri suunnista. Olin yhtäkkiä täynnä vaahtoa ja lähellä romahtaa alas marmoriselta kidutuspöydältä. Onneksi sain viinilasin käteeni pian käsittelyn jälkeen. Ei se ollutkaan niin paha.

Huikean kylpylähetken jälkeen lähdimme kävelemään jyrkille kaduille heti kylpylän vieressä oleviin kortteleihin. Yksi meistä huomasi pian jättäneensä sormukset kylpytakin taskuun. Kuin ihmeen kaupalla sormukset löytyivät ja onnenkyynelien myötä suuntasimme syömään taivaallista ruokaa sattumanvaraisesti valittuun ravintolaan. Taivaallisia ravintoloita löytyy useita ja georgialainen ruoka on monipuolista ja herkullista. Hintataso menee sarjaan järkyttävän halpa. En osaa valita yhtä suosikkia, mutta mieleeni jäivät etenkin taivaallisesti maustetut salaatit ja kastikkeet.

Halusimme ehdottomasti kokea Supran, joka tarkoittaa georgialaista ruoka- ja juomajuhlaa. Supra voi liittyä niin häihin kuin hautajaisiinkin ja se pitää sisällään lukuisia perinteitä. Illan kulusta vastaa Tamada, toast master ja rooli on tavoiteltu miesten keskuudessa. Tamadan tehtävänä on pitää maljapuheita ja tarinan mukaan hurjimmat toast masterit pystyvät juomaan sarvi-maljoistaan jopa viisi litraa viiniä illan aikana. Tamadan tulee olla ”last man standing”, mutta hän ei kuulemma saa käydä vessassa illan aikana. Tämä yhtälö ei voi pitää paikkaansa ja vaatii lisäselvityksiä. Omassa suprassamme oli neljä Tamadaa ja aivan luokatonta käytöstä koko illan ajan.

Hotellin respa osoittautui oivaksi tietolähteeksi ja saimme sitä kautta vinkit parhaisiin ravintoloihin Supran nauttimiseksi. Valitsimme Ethno Tsiskvilin, joka oli jättimäinen, usean eri teemasalin kompleksi. Ravintola haluaa välittää georgialaisia perinteitä ja sen sisältä löytyy mm. luonnon vesiputous, johon on valjastettu ratas viljan jauhamista varten. Löytyypä sisältä myös funikulaari. Maaginen paikka. Onneksi piilottelin converseja pöydän alla, sillä pukukoodi on näin jälkikäteen tarkastettuna business casual.

Halusimme myös kokea kehutun vuorihaikkausreitin Tbilisin ytimessä. Tie veisi meidät näköalapaikalle radiomaston luokse. Yli 10km tiukan ylä- ja alamäen lopputulos oli hieman muuta kuin toivoimme ja päädyimme hieman karmivaan paikkaan vuoren huipulle. Muutaman sadan metrin päässä natiseva vanha huvipuisto ja kulkukoirien haukunta yhdistettynä laskevaan aurinkoon sai meidät kiristämään tahtia. Risti, jossa kerrottiin vastikään murhatusta ihmisestä ei mitenkään vähentänyt jännitystä. Maisemat olivat onneksi upeat ja palkitsimme itsemme mielettömällä aterialla jälleen sattumanvaraisesti valitussa ravintolassa. Povasin myös sitä, kuinka kyseinen retki olisi ollut erilainen, jos olisin matkassa puolisoni kanssa. Hysteerinen.

Kakheti wine region

Kakhetia luonnehditaan Georgian tärkeimmäksi viinialueeksi. Tbilisistä löytyy useita matkanjärjestäjiä päiväretkille ja valitsimme Gamarjoba toursin, joka on saanut tripadvisorin 2020 traveler’s choise- ansiomerkin. Ymmärsimme pian olevamme hieman liian vanhoja hipsteri-yrityksen tyyliin nähden, mutta oppaamme George osoittautui lopulta erittäin asiantuntevaksi. Pitkät tarinat veivät mukanaan ja opimme, että kuskimme pystyy juomaan illan aikana kolme litraa viiniä. Kaikki kuskit ja oppaat näyttivät hieman krapulaisilta, mutta syytä huoleen ei kuulemma ollut.

Viini. Georgialaisten lempiaihe. Rypäleitä viljellään niin omaan kuin kaupalliseen tarkoitukseen ja lajikkeita löytyy satoja. Köynnöksiä kasvaa peltojen lisäksi myös talojen ja ravintoloiden pihoilla. Sanotaan, että jokaisella georgialaisella on viinikellari ja ainakin yksi kvervi, saviastia, jonka sisällä viiniä kypsytetään. Georgia on tällä hetkellä globaalisti trendikäs viinimaa ja Kakhetin sanotaan olevan viinin syntypaikka. Voit lukea lisää paikallisista viineistä ja niiden valmistuksesta esimerkiksi täältä.

Khaketin alue oli mykistyttävän kaunis. Tutustuimme mm. vuoren sisään rakennettuun viinikellari-verkostoon ja vuoren päällä oleviin kaupunkeihin ja kirkkoihin. Turistien määrä oli toistaiseksi maltillinen, mutta maa kaipaisi meitä lisää. Palvelusektorin osuus on yli 57% bruttokansantuotteesta.

Ensimmäinen kohteemme oli Bodbe monastery, nunnien luostari. Historiaa huokuva paikka on toiminut mm. sairaalana, mutta sittemmin muutettu takaisin pyhään käyttöön. Alueella oli kaksi hyvin erilaista kirkkoa, iänkaikkisen vanha sekä hohtavan uusi kirkko. Maisemien tuijottaminen ja ihmisystävälliset kissat veivät huomioni myös täällä.

Vierailimme myös syrjäisessä Signagin kylässä, joka oli ränsistynyt, sympaattinen ja täynnä tarinoita. Suomalaisille tuttu iskelmä ”miljoona ruusua” on tarinan mukaan syntynyt siellä. Kappale kertoo naivismia edustavan taidemaalari Niko Pirosmanin rakkaudenpuuskasta ranskalaisnäyttelijätärtä kohtaan. Hän hankki ”miljoona” ruusua ja vei ne näyttelijättären hotellin ikkunan alle. Vastakaikua ei herunut ja Niko ajautui ruusukauppojen myötä konkurssiin. Muun muassa itse Pablo Picasso ihaili Pirosmanin tuotantoa. Signagin erikoisuuksia ovat 4km pitkä muuri (jonka sanotaan olevan väkilukuun suhteutettuna pidempi kuin itse Kiinan muuri) ja kirkko, jossa voi mennä naimisiin mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.

Päiväretki Kakhetiin oli ihana. Saatoimme aiheuttaa pahennusta etenkin viinitilalla, jossa tungimme yhden meistä jättimäiseen Kvevriin ja piilouduimme iänkaikkisen vanhojen viinitynnyreiden väliin kuvan ottamista varten. Olimme ehkä jopa hipstereitä pahempia.

Retki vuorille

Loman viimeisenä päivänä suuntasimme vuorille. Olimme varanneet retken eri päivälle, mutta Kakhetin oppaamme suositteli valitsemaan aurinkoisen päivän. Sumuisella kelillä jylhät vuoret jäisivät paitsioon. Hotellin respasta saatu suositus toi hotellin ovelle jälleen Georgen. George on Georgian suosituin nimi, ja useimmilla heistä on joku toinen lempinimi. Tämä George oli kaikkea muuta kuin hipsteri, eivätkä silmätkään punoittaneet kuten toisen yrityksen kuskeilla. George huokui turvaa jyrkillä, rekkoja täynnä olevilla vuoristoteillä.

Tiet olivat verrattain hyvässä kunnossa, ja syy lienee eurooppatiessä ja siihen liittyvissä vaatimuksissa. Jyrkkien mutkien lisäksi tien vaarallisuutta lisäsi letkoissa seisovat rekat ja putoilevat irtolohkareet. Turistibusseja oli liikkeellä jonkin verran, samoin lehmiä, jotka kävelivät missä halusivat. Vastaan tuli myös lammaspaimenia, jotka toivat satoja lampaita alas vuorilta talvea pakoon.

12 tuntisen päiväretkemme aikana tutustuimme jälleen henkeäsalpaaviin luostareihin, kävimme syömässä ja ihailimme jylhiä maisemia. Pysähdyimme mm. Ananurin linnakkeella, Gudaurin view pointilla ja Kazbegissa. Osa meistä uskaltautui hyppäämään Gudaurissa varjoliitimen kyytiin ja lentelimme lukuisien kotkien keskellä laaksojen yllä. Jälkikäteen ajateltuna otin liian suuren riskin, mutta kokemus oli upea ja absurdi.

Matkan viimeinen etappi oli jotain käsittämätöntä: Mount Kazbeg ja vuoren päällä jylhänä seisova The Trinity Church of Gergeti. Tie kirkolle oli mennyt poikki maanvyörymän vuoksi, joten otimme toisen kuskin (George?) ja nelivetoauton alle. Varatie tuntui siltä kuin olisimme istuneet sellaisen pyörivän härän selässä. Kuski työnsi päänsä ulos ikkunasta useaan kertaan tarkistaakseen että pyörä pysyy tiellä eikä rotkossa. Huipulle päästessämme näkymä oli henkeäsalpaava. Luostari oli kuin tyhjän päällä, liki vuorten huippujen korkeudella, pyhässä hiljaisuudessa. Aika pysähtyi ja aurinko alkoi laskea.

Georgia jätti lähtemättömän vaikutuksen meistä jokaiseen. Neljä naista, jotka ovat haastaneet toisiaan lähinnä joko padelkentällä, brunssilla tai työmaalla, heittäytyivät yhteiseen reissuun ennakkoluulottomasti ja täysin sydämin. Kiitos Lea, Taija ja Maisa. Kuinka mutkatonta ja helppoa matkaaminen teidän kanssa olikaan. GAUMARJOS, JOS, JOS!

*osa kuvista saattaa olla jonkun muun kuin itseni ottama