Puolisoni pyysi kirjottamaan perunasta, mutta haluaisin kirjoittaa pastasta ja valkoviinistä.
Ruoka-asiat ovat sitten jännittäviä. Etenkin, kun kaksi täysin erilaisesta ruokakulttuurista tulevaa ihmistä lyöttäytyy yhteen. Toisen lapsuudenkodin jääkaapista on melkein putoillut tavaraa ovea avatessa, kun taas toisen lapsuudenkodissa oli juuri ne välttämättömimmät. Ei siksi ettei olisi ollut varaa. Emme vain olleet kovin kulinaristista porukkaa. Toisen kanssa yhteen muuttaminen tarkoittaa myös jääkaappien yhteensovittamista. Kun toinen haikaili kaupan hyllyiltä kolmea erilaista leikkelettä, pyörittelin silmiäni. Meillä leikkeleitä harrastettiin lähinnä juhlapyhinä.
Nuoruusvuosieni tapahtumat aiheuttivat minulle syömishäiriön: kun en pystynyt kontrolloimaan ympäröivää kaaosta, aloin kontrolloimaan syömistäni. Nälän tunne toi tunteen siitä, että kaikki on hallinnassa. Yliopisto-opintojen alkaessa vuonna 2005 painoin 43 kiloa, eikä minulla ollut mitään käsitystä siitä, mitä jääkaapissa kuuluisi edes olla. Juoksin maratonin vuonna 2008 todistaakseni itselleni, että olin vihdoin selättänyt syömishäiriön. Viisi ja puoli pitkää tuntia kuin piiskaten kroppaani sen kaltoinkohtelusta. Maaliviivalla olin vapaa.
Takaisin jääkaappiin, joka näyttää muuten nykyään melko samalta kuin puolisoni lapsuudenkodissa. Tällä kertaa jääkaappimme sijaitsee Qatarissa.
On mielenkiintoista asua maassa, joka vasta harjoittelee elintarvikkeiden valmistusta. Täällä paikallisten elämää on värittänyt jo kahden vuoden ajan tilanne, jossa lähivaltiot blokkaavat maata. Aluksi kauppojen hyllyt olivat ammottaneet tyhjyyttään kauppasuhteiden katkettua. Pian blokin jälkeen maahan lennätettiin kuitenkin 4000 lehmää ja tänne perustettiin lukuisia farmeja. Tänä päivänä maa tuottaa itse laajan valikoiman elintarvikkeita ja on omavarainen esimerkiksi maidontuotannossaan. Asiaa toki helpottaa maan mashallahit -öljy ja maakaasu.
Mitä paikallisiin elintarvikkeisiin tulee, tuotteisiin ei olla tungettu juuri mitään ylimääräisiä lisäaineita. Jopa kananugetit ovat täyttä kanafilettä. Moni on huomannut ruoan pilaantuvan nopeammin lisäaineettomuudesta johtuen, mutta osasyynä voi olla myös kostea huoneilma.
Tuotantoeläinten farmi-olosuhteet eivät tule koskaan tule täyttämään luonnonmukaisia olosuhteita. Aavikolla ei juuri laidunneta. Maalla ei juuri nyt ole vaihtoehtoja ja luomuliikkeelle ei ole aikaa. Kierrätykseen panostaminen tuo toivoa kestävistä ratkaisuista, mutta blokin jatkuessa on kiinnitettävä huomio olennaisimpaan- yli kahden miljoonan ihmisen ruokkimiseen.
Etenkin kaltaiselleni ex-syömishäiriöiselle tuotantoketjun tai ylipäätään ruoan eettisyyden pohdinta voi olla vaarallista. Jos stressaan, aivoni menevät vanhaan moodiin ja saan illuusion hallinnantunteesta olemalla syömättä. Elämä on siis monin kerroin helpompaa sellaisilla ekoteoilla, joihin ei liity ruoka. Elämä on helpompaa kun saa rakastaa ruokaa ja viinejä!
Maustekaappimme konmaritus on enää vieno muisto, mutta vastapainona saan nauttia ravintolatasoisesta ruoasta kotonani. Siippani on master chef, jonka tämän hetkinen missio on saada minut rakastamaan perunaa. Rajansa kaikilla.
Kyllä peruna naisen tiellä pitää…..